Villi vyöhyke on tamperelainen yhdistys, jonka tavoitteena on parantaa luonnon monimuotoisuutta ennallistamalla elinympäristöjä ja toteuttamalla pitkän tähtäimen suojelutoimenpiteitä kaupungeissa ja maaseudulla.
Yhdistys toteuttaa vuosina 2022-24 Hyytiälän metsäaseman vanhalle peltoalueelle Kyläniityn, jolle kylvettävät kasvilajit ovat paikallista ja seudullista alkuperää. Niitty palauttaa asemalle sinne kuuluvaa kulttuurimaisemaa ja vaalii sekä parantaa paikan luonnon monimuotoisuutta.
Villi vyöhykkeen työ alkoi kartoittamalla perustettavan niityn lähialueilla kasvavat kasvit. Huomionarvoisia ja mahdollisesti häviämässä olevia kasvilajeja haluttiin tukea kylvämällä niitä Hyytiälän niittyalueelle. Valittujen kasvien siemenet kerättiin niiden kukinnan päätyttyä ja ne kylvettiin kahtena syksynä ja keväänä. Yhdistys keräsi talkoovoimin siemeniä Hyytiälässä, Juupajoella, Mäntässä, Vilppulassa ja Kangasalla kesinä 2022-23 ja ensimmäiset kylvöt toteutettiin marraskuussa 2022 ja toukokuussa 2023. Yhdistys on sitoutunut niityn hoitamiseen, kylvöihin, kitkemiseen ja muuhun ylläpitoon vuoden 2024 loppuun asti. Tämän jälkeen niityn pitäisi kasvaa omavaraisesti.
Hyytiälän Kyläniitylle on kylvetty seuraavien kasvien siemeniä:
Puna-ailakki (Hyytiälä)
Ahojäkkärä (Hyytiälä)
Ukontulikukka (Hyytiälä)
Tummatulikukka (Hyytiälä)
Tuoksusimake (Hyytiälä)
Mäkihorsma (Mänttä)
Mäkikuisma (Mänttä)
Ruusuruoho (Mänttä)
Purtojuuri (Mänttä)
Päivänkakkara (Juupajoki)
Karvaskallioinen (Juupajoki)
Lampaannata (Juupajoki)
Kyläkellukka (Vilppula)
Mäkitervakko (Kangasala)
Musta-apila (Orivesi)
Lisätietoja Hyytiälän Kyläniitystä saa Villi vyöhyke ryn puheenjohtajalta, Jere Niemiseltä.
sposti: jere.nieminen@villivyohyke.fi
www.villivyohyke.fi