Terike Haapoja
INHALE-EXHALE
2008/2023
Lasi, teräs, maa, lehdet, elektroniikka, ääni
Mitat: 180 x 80 x 70 cm

 

Haapoja_Inhale-Exhale_periferia 2023 kuva UllaTaipale_xs.jpg

 

 

 

Terike Haapoja on tuonut taiteen kautta julkiseen keskusteluun monia elämän peruskysymyksiin liittyviä aiheita, ja käsitellyt monimutkaisia ei-inhimillisten toimijoiden oikeuksia. Hän on ollut edelläkävijä ja suunnannäyttäjä, eikä ole pelännyt ottaa kantaa suuriin ja hankaliinkin kysymyksiin kuvataiteellisessa ja kirjallisessa tuotannossaan.

Inhale-Exhale -teoksen ensimmäisen versio esitettiin vuonna 2008 Helsingissä. Teoksen suunnitteluvaiheessa hän oli yhteydessä Hyytiälän metsäasemalla työskenteleviin Helsingin yliopiston tutkijoihin ymmärtääkseen paremmin hiilen kiertoon liittyvää tiedettä. Käynti asemalla inspiroi Haapojan työtä ja sen tuloksena toteutettuja töitä on esitetty ympäri maailmaa. Vuonna 2013 Haapoja edusti Suomea Venetsian Biennaalissa.

Kaikki orgaaninen elämä maapallolla perustuu hiileen. Hiilen kiertokulku on keskeinen osa luonnon kiertokulkua.  Maahengitys on biologinen termi, joka kuvaa maaperän ja ilmakehän välillä tapahtuvaa hiilidioksidin (CO2) vaihtoa. Kuvainnollisesti maa hengittää hiilidioksidia ulos. Hajottajamikrobit käyttävät kuollutta orgaanista ainetta ja eliöitä ravinnokseen, niiden sisältämä hiili vapautuu ja kiertää takaisin ilmakehään.

Elämämme on suoraan riippuvainen hajottajista. Maaperä ja metsä ovat aktiivisia, eläviä toimijoita, jotka muuttavat aineet kaasuiksi ja ruumiit hengiksi.

Maahengityksellä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksessa: kun maapallo lämpenee, syksyt pitenevät ja ovat lämpimämpiä ja kosteampia. Maaperän aktiivinen hengitysjakso tulee pidemmäksi, mikä taas puolestaan kiihdyttää ilmaston lämpenemistä.

Myös me itse olemme osa hiilenkiertoa. Kuoltuamme kehossamme oleva hiili palautuu kiertoon ja muuttuu aikanaan osaksi toisia elämänmuotoja.

Haapojan veistos on täytetty maalla ja pudonneilla lehdillä. Hajoamisessa syntyvää hiilidioksidia mitataan CO2-antureilla ja sen tason muutokset muutetaan ääneksi. Automatisoidut ilmanvaihtopuhaltimet arkun molemmilla puolilla avautuvat ja sulkeutuvat 20 sekunnin välein. Puhaltimet toimivat kuten kidukset, jotka säätelevät hiilidioksidin tasoa arkun sisällä. On kuin veistos hitaasti hengittäisi sisään ja ulos hiilidioksiditason muuttuessa.


Muistokuusikossa esitettävä veistos on ensimmäinen ulkotilaan toteutettu versio Inhale-Exhale -teoksesta.

 

Teknologinen asiantuntemus, järjestelmien suunnittelu ja toteutus: Gregoire Rousseau ja Alain Ryckelynck
Sähkötyöt: Heikki Laakso
Teräs- ja lasirakenne: John Berger Oy
Kiinnittimet: Kumpula Machine Shop / Jukka Ukkonen
Savirakenne: Mari Hermaja ja Valpuri Talvitie
Neuvonantajat: Eija Juurola ja Toivo Pohja
Maisemointi: Valpuri Talvitie
”Weathering” teräs: SSAB Oy